Eurooppanuoret: Pää pois pensaasta, Suomi

Eurooppanuoret vaatii Suomen eduskuntaa ja hallitusta toimimaan ennakkoluulottomasti ja vastuullisesti Eurooppaa vaivaavan talouskriisin ratkaisemiseksi. Joulukuun Eurooppa-neuvostosta saatujen tietojen mukaan Suomi on yksin jäämässä vastustamaan esimerkiksi Euroopan vakausmekanismin määräenemmistöpäätöksiä.

– Suomen ehdottomuus tässäkin kysymyksessä kuvaa laajempaa hämmennystilaa maamme poliittisessa eliitissä. Euroskeptisyys tai pikemminkin euroymmyrkäisyys on nostanut jonkinlaisen tietämättömyyden verhon, jonka suojista maailmaa yritetään tarkastella. Kysymys ei niinkään ole siitä, mikä vaatii minkäkin enemmistön eduskunnassa, vaan yleisestä haluttomuudesta ottaa poliittista vastuuta ja etsiä rakentavia ratkaisuja. Suomen pitäisi ottaa pää pensaasta ja nopeasti, sanoo Eurooppanuorten väistyvä puheenjohtaja Matti Niemi.

Eurooppa-keskustelun taso on niin ikään Suomessa jämähtänyt vanhoihin uomiinsa. Suomi on Eurooppa-politiikassa seuraaja, ei suunnannäyttäjä. Suomen tulisi ajaa enemmistöpäätösten käyttöönottoa Euroopan talouspoliittisessa päätöksenteossa.

– Puolueiden tulisi ottaa lusikka kauniiseen käteen ja alkaa yhdessä eurooppalaisten sisarpuolueidensa kanssa rakentaa tulevaisuuden poliittisia ohjelmia. Euroopan tulevaisuutta ei voida jättää pelkästään ranskalaisten ja saksalaisten virkamiesten käsiin. Sen jälkeen niille pitää hankkia kannatus kotimaassa, sanoo Eurooppanuorten vuoden 2012 puheenjohtaja Sampo Lindgren.

Eurooppanuoret ilmoittautuu mukaan tähän rakennustyöhön ja vaatii yhtenäistä Eurooppaa, joka perustuu demokratialle ja vapaudelle. Hallitustenvälisyydestä ja omaan napaan tuijottavasta EU-politiikasta on päästävä kohti yhteisöllistä ja rakentavaa politiikkaa, joka pohjautuu vaaleilla valitun parlamentin ja sille poliittisessa vastuussa olevan komission vahvaan asemaan.

Lisätietoja:

Matti Niemi
Eurooppanuorten puheenjohtaja 2011
puh. 045 679 1717

Sampo Lindgren
Eurooppanuorten puheenjohtaja 2012
puh. 044 511 2238

Aihe(et): Kannanotot, Lehdistötiedotteet. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihin.

Kommentointi on suljettu.